sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Miten vuosi 2014 meni?

Uusi vuosi on startannut. Vuoden 2014 alkaessa asetin itselleni koirieni ja itseni osalta tavoitteita kuluneelle vuodelle. Nyt olisi aika käydä läpi, miten näissä tavotteissa on onnistuttu!



Ensin vuorossa Atlaksen tavoitteet;

Agility ~ Tämä selvästi ykköslajimme tällähetkellä. Alkuvuodesta alkaa haaveilemani 2 x vko treenit. Ehkä päästäisiin loppuvuodesta ottaan eka kisastartti? 0. tulos? Ainakin epävirallisiin! Haaveilla saa.. Muuten Kontaktit kuntoon, kepit kuntoon, keinu + pussi kuntoon.
  • Näiltä osilta tavoitteet eivät täyttyneet. Alkukesästä aina syksyyn asti agilityn treenausta varjosti pelko Atlaksen terveydestä luuston osalta. Kontaktit ja kepit ovat ihan ok mallilla, mutta voin suoraan sanoa, että kuluneena vuonna emme ole saaneet paljoakaan edistystä.
Rallytoko ~ Alkeiskurssille osallistuminen.
  • Tätä emme ole päässeet toteuttamaan.
Toko ~ ALO liikkeiden treenaaminen sujuvaksi. Tunnustelu, onko tämä meidän laji.
  • Emme ole treenanneet kaikkia liikkeitä sujuviksi, mutta perusliikkeet ovat hallussa. Atlaksen kanssa tämä tuskin tulee olemaan lajimme muutakuin omatoimitreenatessa.
Dobo ~ Pallon osto? Mahdollisesti kurssille.
  • Palloa emme ole ostaneet, vaikka sen osto edelleen mielessä on. Kurssilla emme ole olleet, mutta olemme hyödyntäneet Hirvee Harmikoiran aamupäivän tunteja, joissa myös Dobo ollut!
Ohitukset ~ Haukkumatta ohi lähes aina, mieluiten kontaktissa!
  • Yksi asia missä ollaan edistytty! Edelleen häntä nousee, puhinaa voi kuulua. Silti ohitukset ja ylipäätänsä hihnakäyttäytyminen menee vielä helpommin.
Terveenä pysyminen ~ Ilman mitään haavereita ja sairauksia, pari liikaa ollut ekana vuonna.
  • Tämä ei meidän osalta onnistunut. Nenäpunkki, kennelyskä, silmätulehdus.. Kaikki heti vuoden 2014 alussa. Lisäksi Atlaksen takapään oireilu, joka johtunutkin vain lihasjumeista (onneksi). Lisäksi vatsavaivat vaivanneet, joista toivottavasti vihdoin päästy..
Lonkka, polvi, kyynär yms. kuvaukset
  • Kuvauksissa käyty ja tulokset hienoja!
Näyttelyt ~ ERI, SA? Ravaaminen kuntoon.
  • Näyttelyistä 3x ERI saatu, kaksi luokkavoittoa, mutta valitettavasti ei SA. Tyytyväinen voi silti olla!
 
Sitten allekirjoittaneen tavoitteet;
 
Ruokavalion muutos ~ Tästä tänävuonna lipsuttu taas aivan liian paljon. Ikuinen projekti, mutta jos nyt alkaisi jotain tapahtumaan..
  • Ikuinen projekti edelleen. Suunta silti ollut parempi kokoajan!
Kunnon kohotus ~ Jo pelkästään agilitya ja terveyttä ajatellen olisi aika jees ;)
  • Parempi suunta, mutta ei silti vielä läheskään tarpeeksi hyvä :D
Kodin siisteys ~ Koti on yleensä ihan "ok" kunnossa, mutta miksi pitää päästää asunto kaoottiseen tilaan, ennenkuin siivoaa? Sitten siivotaan aina 2-5h putkeen hiki hatussa kaikki, kun ei voi siivota esim. kerran viikossa tai pienissä osissa.
  • Tän kanssa on onneksi tapahtunut edistystä! Silti voisi asian kanssa edelleen skarpata :)
Agility ~ Ohjaus, ohjaus, ohjaus.. Paljon treeniä tähän!
  • Mielestäni olen kehittynyt ohjaajana vuoden aikana huimasti.
Malttia ~ Muista, että koirasi on nuori..
  • Tätä tarvitaan edelleen, nyt sit Areksen kanssa.. :D
Rakkaus ~ Ekä sellanen tupsahtais jostain!
  • Loppu hyvin, kaikki hyvin. Tälläinenkin löytyi ihan loppuvuodesta! :)
 
 
Kaikenkaikkiaan tavoitteet olleet aika kattavat ja monimuotoiset. Osittain näitä on täytetty, osittain jäänyt kokonaan täyttämättä. Kuitenkin hyvin tyytyväinen vuoteen 2014 olen!
 
Sitten pitäisi asettaa tavoitteita vuodelle 2015!
 
 
A-team:
Agility ~ Atlaksen kanssa esteet VIHDOIN kuntoon. Epävirallinen startti, virallinen startti? Areksen kanssa hömpöttely lajin parissa.
Toko ~ Areksen kanssa ALO-liikkeet kuntoon. ALO1 tulos?
Luustokuvaukset ~ Arekselle
Silmäpeilaus/geenitesti/sydänkuuntelu ~ Atlakselle
Terveys ~ Toivon, että pojat pysyvät tänävuonna terveempinä.
Luoksetulo ~ Luoksetulon tehostaminen, paimenpillin aktiivisen käytön jatkaminen.
 
 
Allekirjoittaneelle:
Hyvinvointi ~ Tehdään sellainen yleisvaltainen tavoite. Haluan voida hyvin. Tämä vaatii parempaa fyysistä ja psyykkistä kuntoa. Parempia elämäntapoja, mutta ilman natseilua. Kaikenkaikkiaan olo paremmaksi!
Itsetunto ~ Tämä on ollut viimesen vuoden aikana todella maassa. Asia korjaantumassa, mutta tähän voisi myös ihan tietoisesti panostaa.
Terveys ~ Pysyä terveenä ilman haavereita!
Onnellisuus ~ Olla pääsääntöisesti onnellinen. Nauttia, hymyillä enemmän. Nauttia uudesta rakkaasta ja kattoa vähä kirkkaammin silmin tulevaisuuteen.
Parantaa suhdetta koirien kanssa ~ Suhde on jo nyt mielestäni hyvä, mutta tähän voisi panostaa. Laatuaikaa kummankin koiran kanssa erikseen enemmän. Leikkimistä ja pelleilyä.
 
Toivotan kaikille hyvää alkanutta vuotta 2015 ja toivotaan, että se on kaikille todella hyvä vuosi!